Asuntolat ovat noin 11 000 ammattiin opiskelevan nuoren toinen koti. Asuntoloiden toiminnalta odotetaan ohjausta erityisesti arjen hallinnan taitoihin. Niinpä asuntolaohjaajien toimenkuva sisältää monipuolisia työtehtäviä ja elämäntaitojen valmentajina heiltä odotetaan moniosaamista.
Asuntolaohjaajien työn tueksi on perustettu verkostoja ja Nuorten Akatemia on käynnistänyt yhteistyössä SAKU ry:n kanssa alueelliset asuntolaohjaajapäivät, joilla on mahdollisuus kohdata kollegoja ja saada lisää valmiuksi omaan työhönsä. Syyslukukauden aikana järjestetään 2 alueellista teemapäivää. Etelä-Pohjanmaan opistolla Ilmajoella 24.9. järjestettävän asuntolaohjaajapäivän teemana on asuntolatoiminnan merkitys osana opiskelijapalveluja. Jyväskylässä 16.11. järjestettävän asuntolaohjaajapäivän teemana on nuoren itsetunnon tukeminen. Molempien asuntolaohjaajapäivien tarkemmat tiedot löytyvät hyvinvointiverkoston tapahtumakalenterista.
Kuluvan lukuvuoden aikana Opetushallitus toteuttaa koulutuksen järjestäjille suunnatun kysleyn asuntolatoiminnan toteuttamisesta. Laajan kyselyn tuloksia on tarkoitus esitellä valtakunnallisilla asuntolaohjaajapäivillä Ilmajoella kesäkuussa 2011.